Lapsen diabetes – kun päiväkodin aloitus on vähän jännittävämpää kaikille

Kun tyttäremme oli aika aloittaa päiväkoti 3,5-vuotiaana (vajaa vuosi 1-tyypin diabeteksen diagnoosista), me vanhemmat olimme syystäkin jännittyneitä. Koimme itsekin vasta opettelevamme koko hoitoa, ja nyt pitäisi sitten opettaa tämä kaikki jollekin toiselle, vieläpä hyvin rajallisessa ajassa, ja sitten luottaa, että kyllä se hyvin menee. Voin lohduttaa kaikkia niitä, joilla tämä hetki on käsillä tai vasta tulossa, että niin se menikin. Ja menee yhä!

Tärkeintä asioiden sujumisessa oli alussa ja on edelleenkin aikuisten välinen kommunikaatio. Kun kaikkia jännittää valtavasti, on mahdollisuus väärinymmärryksille ja ylitulkinnoille erittäin suuri (itse olen usein se ylitulkitsija). Päiväkodin työntekijöitä jännittää todennäköisesti lähes yhtä paljon kuin päiväkotiin tulevaa perhettä. Vanhempia painaa tietysti huoli oman lapsen turvallisuudesta ja jopa hengestä. Päiväkodissa lapsi on kuitenkin yleensä monen aikuisen silmien alla ja siten myös monen ensiaputaitoisen ihmisen valvonnassa.

Sekä omien kokemusteni että kuulemieni vertaiskokemusten perusteella paras tapa aloittaa päiväkoti on lähteä olettamuksesta, että asia on kaikille uusi. Aluksi tulee siis jo ilmoittautumisen yhteydessä kertoa, että lapsella on erityistarve, 1-tyypin diabetes, ja kertoa hoitomuoto joka lapsella on käytössä. Sitten pitää olla yhteydessä kullakin paikkakunnilla tarpeellisiin tahoihin, meidän kohdallamme päiväkotivalinnoista vastaava henkilö oli itse meihin yhteydessä, ja sen jälkeen olin itse yhteydessä päiväkodin johtajaan. Päiväkodin täytyy tämän tiedon perusteella varmistaa, että lapsen tulevassa ryhmässä on riittävä määrä aikuisia. Tämän toteutuminen kannattaa kuitenkin aina varmistaa, sillä alueella ei välttämättä ole vähään aikaan ollut diabeteslasta. Tämän jälkeen perheenne kannattaa tehdä päiväkodin kanssa suunnitelma siitä, miten riittävä osa päiväkodin henkilökunnasta koulutetaan juuri teidän lapsenne diabeteksen hoitoon.

Kuunteleva ja osaava hoitaja on perheelle korvaamattoman arvokas

Nihkein tilanne on sekä omien että kuulemieni kokemusten mukaan se, että tuleva hoitaja ”tietää jo kaiken diabeteksesta”. Sillä vaikka olisi koko uransa hoitanut diabeteslapsia, ei osaa tietyn lapsen hoidosta kuin ns. karvalakkiversion. Ja sehän on hienoa – että tietää insuliinin laskevan ja hiilihydraattien nostavan verensokeria. Ja että ”normaali verensokeri” on välillä 4-7, ja sen ylä- ja erityisesti alapuolelle menevä verensokeri vaatii korjausta. Tämä on siis se karvalakkiversio. Nihkeää on nimenomaan asenne, että ”minulle ei tarvitse kertoa enää mitään, kun tiedän jo kaiken”. Sillä hoitomuodot ovat hyvin erilaisia, jolloin myös hoito on hyvin olennaisesti erilaista. Ja vaikka kahdella lapsella olisi tismalleen samanlainen hoitomuoto, ei heidänkään hoitonsa ole ikinä täysin sama. Eräs äiti kertoi joutuvansa arvioimaan diabeetikkosisarusten syömät joulutortut eri hiilihydraattimäärillä (toisen syömä joulutorttu oli 10g hiilihydraattia, ja toisen täsmälleen samanlainen joulutorttu piti arvioida 25g hiilihydraattia sisältäväksi), vaikka käytössä oli samat hoitomuodot. Heidän elimistönsä vaan reagoi juuri joulutorttuihin tällä tavoin, kummallakin omalla yksilöllisellä tavallaan.

Hoitaja voi helpottaa diabeetikkolapsen päiväkodin aloitusta kuuntelemalla perhettä ja ottamalla vastaan juuri heidän kertomaansa tietoa, sekä kysymällä rohkeasti epäselväksi jääviä asioita. Itse olen aina sanonut hoitajille, että haluan ennemmin että soitatte ja kysytte tuttuakin asiaa, kuin jätätte tekemättä tai jäätte pohtimaan. Toki ihmisten kyky oppia ja muistaa asioita on erilainen, ja siksi hoitajistakin toivottavasti mahdollisuuksien mukaan valitaan diabeteslapsen hoidosta vastaaviksi ne, joilla tähän on kykyjä. Perhettä kuunteleva ja mielellään yhteistyötä tekevä hoitaja on perheelle korvaamattoman tärkeä, ja on huikeaa, jos hän sitten sen jälkeen kertoo omaavansa myös aiempaa kokemusta diabeteksen hoidosta.

Lapsen vanhemmat tai muut hoidon osaavat lähi-ihmiset ovat niitä parhaita asiantuntijoita juuri kyseisen lapsen hoidossa, joten paras koulutus käytännön arjen hoitoon tulee juuri heiltä. Jos asia kuitenkin jännittää kovasti, tai vaikkapa muiden edessä asioiden esittäminen ei tunnu itselle luontevalta, voi apua pyytää lapsen diabetespoliklinikalta. Silloin diabeteshoitaja tulee päiväkodille tai hoitajat voivat mennä sairaalaan koulutukseen. Sairaalan koulutukset ovat kuitenkin ns. yleiskoulutuksia, jonka jälkeen tarvitaan lisätietoa juuri kyseisen lapsen hoidosta. Käytännön asiat kuten kirjallisten ohjeiden laatiminen, viestintä päivän aikana, välipalakäytännöt ja hoitotarvikkeiden mukana kulkeminen riippuvat teidän ja henkilökunnan yhdessä sopimista toimintatavoista.

Tärkeintä on lapsen kokemus

Kaikkein tärkeintä päiväkodin onnistuneessa aloituksessa on kuitenkin lapsen kokemus sen onnistumisesta. Aikuisten tehtävä on hoitaa nämä diabetesasiat, toki lapsen on hyvä olla mukana ja tietoinen asioista ikätasonsa mukaisesti. Kaksivuotias on vielä aika vahvasti aikuisten hoidettava, kun taas viisivuotias osaa jo itse monenmoista. Lapsen tärkein tehtävä on kuitenkin olla lapsi. Insuliinipumpun, sensorin lukijan tai muun tarpeellisen tulee kulkea mukana huomaamatta ja leikkejä häiritsemättä, verensokerin seuraamisen tulee tapahtua niin vähän leikkejä häiriten kuin mahdollista. Ja diabeteslapsella on oikeus kuulla päivästään kerrottavan ne samat asiat kuin kaikilla muillakin lapsilla: ”Tänään oli kiva päivä, kävimme lähimetsässä retkellä ja riehuimme jumppasalissa”. Se vähintään yhtä tärkeä viesti: ”Verensokeri on tänään mennyt matalilla, varmaan siksi kun oli niin aktiivinen päivä, mutta korjasimme kolmesti syömällä varaevästä. Pumppuvyöhön meni lounaalla keittoa, otimme varavyön käyttöön. Tämä iltapäivä on nyt viime viikkoina ollut muutenkin kovin matalalla, voimmeko tehdä jotain sen muuttamiseksi?” hoidetaan meillä tätä nykyä hoitajien ja meidän välisellä Whatsapp-ryhmällä, aiemmin viestivihkon avulla. Ja päiväkodin aloituksen sujumisesta paras palaute on se, jos lapsi itse kertoo siitä keskittyen ihan johonkin muuhun kuin diabetekseen – kavereihin, leluihin tai vaikkapa hyvään/pahaan ruokaan!

Meillä mukaan päiväkotiin pakataan niiden tavanomaisten varavaatteiden, kumisaappaiden ja kurahousujen lisäksi: unipupu, verensokerimittari (kulkee mukana kotiin, koska on yhteydessä pumppuun), varapurkki liuskoja, varakanyyli, hedelmäsmoothieita varaevääksi (koska ovat juuri nyt varmimmin maistuvia), siripirejä, GlucaGen ja varapumppuvyö. Jemma-mittarilaukussa verensokerimittari ja Rymy-vyössä pumppu pysyvät mukana kovammassakin menossa – ja ovat pesunkestäviä! Pistoshoitoisella lapsella Juju-housujen kanssa insuliinin pistäminen reisiin onnistuu paikassa kuin paikassa, ilman housujen alas vetämistä.

Ja kuitenkin loppujen lopuksi päiväkodin aloituksessa (ja sitten jatkamisessa) on tärkeää se sama parhaansa tekemisen riittäminen, josta kirjoitin jo aiemmin. Kun hoitajilla on ammatillinen osaaminen, ja kaikilla aikuisilla on avoin mieli sekä tahto auttaa lasta, jokainen tekee varmasti parhaansa. Ja se riittää. Jos tapahtuu virhe, siitä kertominen ja siitä oppiminen vievät asioita eteenpäin. Jos insuliinia menee hieman liikaa, annetaan syötävää ja seurataan tilannetta. Jos taas ruokaa menee enemmän tai insuliini unohtuu, korjataan tilanne insuliinilla ja seurataan tilannetta. Ja keksitään yhdessä muistamisen tueksi parempia toimintatapoja. Näin saadaan päiväkotikokemuksesta positiivinen kaikille – lapselle ja aikuisille♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *